Maahanmuutosta tulossa vaaliteema

Sunnuntai 22.3.2015 - Kirsi Mäkilaine

Maahanmuutosta on tulossa vaaliteema, sanoo vaaliasiantuntija MTV:n nettisivulla. Onko ollut epäilyä siitä, että se ei olisi?

Kun kuuntelee ihmisiä toreilla ja lukee lehtiä, on maahanmuutto isona asiana mukana. Mitä enemmän peruspalveluista leikataan, mitä enemmän on kantaväestössä työttömyyttä ja mitä huonommin Suomen taloudella menee, sitä kiinnostuneempaa kantaväestö on siitä, mihin verovarat käytetään. Kantaväestöstä iso osa kokee, että heidän verorahojaan ei käytetä enää oman kansan hyväksi. Maahanmuuttajien tekemät raiskaukset ja rikokset ovat omalta osaltaan vaikuttaneet kantaväestön suhtautumiseen maahanmuuttajiin ja lisäävät aiheen ajankohtaisuutta kansan keskuudessa.

MTV:n artikkelissa on lause: " Grönludin mukaan esimerkiksi maahanmuuton hyötyjä ja haittoja pitäisi käsitellä keskusteluissa asiaperustein, ei pelkästään pelottelemalla" on mielestäni aika koominen. Miten puhutaan asiaperustein, kun niitä ei suostuta kertomaan eikä asiasta saisi edes kysyä ? Esimerkiksi maahanmuuton kustannuksia on kysytty moneen kertaan ja eri instanssien toimesta, mutta vastausta ei saada. Arvio kustannuksista on 1-1,5 miljardia, mikään virallinen taho ei ole asiaa kieltänyt eikä myöntänyt. Oma arvioni on, että kustannukset ovat enemmän, koska muuten arvio olisi korjattu.

Tiedotusvälineiden uutisoinnissa peitellään maahanmuuttajien tekemiä rikoksia ja uutisoidaan vain positiiviset asiat. A-studio edellisiltana oli tästä hyvä esimerkki: kolme maahanmuuttajaa puhumassa, heistä kaksi somalia. Twiiteistä luettiin vain ne, jotka olivat positiivisia maahanmuuttajia kohtaan. Somalinaisen mukaan somalien tekemien raiskauksien taustalla on somalien länsimaalaistuminen eikä suinkaan heidän kulttuuriinsa kuuluvat naiskäsitykset tms.  Maahanmuuttajat olivat myös sitä mieltä, että maahanmuuttajien tekemistä rikoksista tehdyt tilastot eivät pidä paikkaansa. 

Jos lähtökohta on se, että maahanmuutosta pitäisi puhua vain asiaperustein, koska saamme niitä faktatietoja? Jos puhutaan vain asiaperustein, koska myös media tekee näin ja puhuu maahanmuuttajien tekemistä rikoksista maahanmuuttajien tekeminä rikoksina? Ennenkaikkea koska media lopettaa toistuvat puheet siitä, että maahanmuutosta seuraa vain positiivisia asioita? Eikö asiaperusteet puheiden taustalla koske mediaa?

Minulle maahanmuutto on vaaliteema ja toivon, että vaalien jälkeen saamme päättäjät, jotka ajavat avoimmuutta ja avointa keskustelua aiheesta ilman negatiivisten asioiden peittelyä. Salailu on aina huono perusta. Julkisuuteen putkahtelee tietoja asioista sieltä ja täältä ja niistä tehdään omat johtopäätökset ja arvailut... Se ei liene kenenkään etu, ei edes maahanmuutajan vai onko?

Artikkeli löytyy osoitteesta:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vaaliasiantuntija-maahanmuutosta-tulossa-vaaliteema/4922840?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maahanmuutto eduskuntavaalit

Ajatuksiani maahanmuuttopolitiikasta

Sunnuntai 4.1.2015 - Kirsi Mäkilaine

Luin Joulunpyhinä Perussuomalaiset rp:n eduskuntavaaliohjelman vuodelta 2011. Oli sisällöltään samaa kuin oma ajatusmaailmani.  Mielestäni Perussuomalaisten 2011 eduskuntavaaliohjelman maahanmuuttopolitiikan periaatteet ovat erittäin hyvät  ja toivon, että ne pysyvät vastaavanlaisina myös 2015 eduskuntavaaliohjelmassa.

Olen nykyään melko jyrkkä kannassani maahanmuuttopolitiikasta.  Kantani ei ollut näin jyrkkä vuonna 2002, kun tulin Vantaalle ja töihin kaupungin terveysasemalle. 13 vuotta terveysasemalla sairaanhoitajana alueella, jossa 12 000 hengen väestöstä yli 30 % on vieraskielisiä, on muovannut kantaani jyrkempään suuntaan. Rasisti en ole. Mielestäni ulkomaalaiset ovat tervetulleita töihin Suomeen, työehtosopimuksia noudattaen ja verot maksaen tietenkin. Samoin kiintiöpakolaiset ovat tervetulleita, koska tuloperusteet ovat oikeat.

Elintasopakolaisuutta en hyväksy. En voi ymmärtää, että meille otetaan lähes kaikki tulijat; tarjotaan asunnot, toimeentulo, kotuttamispalvelut, koulutuspalvelut jne jne ja kaikki ilmaiseksi, käytännössä ilman mitään velvotteita. Olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat asuneet Suomessa 20 vuotta ja tarvitsevat kunnan kustantaman tulkin kaikkeen asiointiin, koska kielitaitoa ei ole lainkaan, edelleenkään. Miten tällaiset ihmiset työllistyvät, jos eivät viitsi kieltäkään opetella? En myöskään ymmärrä, että täältä turvapaikan saaneet perheet voivat lomailla kuukausikaupalla vuosittain entisessä kotimaassaan. Millä perustein ovat tarvinneet ja saaneet turvapaikan?  En ymmärrä sitäkään, miten maahanmuuttajaperheiden pitää saada suomaisten veronmaksajien  maksamat uudet huonekalut, lastenvaunut (joka lapselle), polkupyörät jne, suuri osa suomalaisista perheistä ostaa kaiken käytettynä, kierrättää. Vika ei mielestäni ole elintasopakolaisten vaan maamme maahanmuuttopolitiikan. Tottakai maahanmuuttajat hakeutuvat tänne, kun edut ovat Euroopan parhaat eikä tarvitse tehdä mitään ansaitakseen ne.

Mielenkiintoista on myös se, miksi virkamiehet eivät suostu julkaisemaan maahanmuuton kustannuksia, vaikka niitä on moneen otteeseen kysytty.  Spekulaatioissa on puhuttu 1-1.5 miljardin menoista. Aika huolestuttavaa, että edes nämä spekulaatiot eivät ole saaneet virkamiehiä julkaisemaan oikeita lukuja. Lähinnä herää epäily, että luvut ovat tosiasiassa tuotakin suurempia.

PS:n vaaliohjelmassa lukee: " Humanitaariselle maahanmuuttajalle tulee osoittaa asunto sieltä, mistä asuntoja on edullisesti saatavilla. Hän on vapaa muuttamaan uuteen osoitteeseen heti, kun hän pystyy itse vastaamaan asumismenoistaan." Miksi ei tätä noudateta? Miksi suurin osa majoitetaan pääkaupunkiseudulle, missä asunnot ovat kalliita ja missä vuokra-asunnoilla olisi kysyntää täällä työskentelevillä ja opiskelijoilla.  Vai onko syynä tämä: "Turvapaikanhakijat uhkaavat syömälakolla Ruotsissa - eivät halua "keskelle metsää" http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015010118966301_ul.shtml ? Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajat keskittyvät  samoille asuinaluille, näiden aluiden arvostus laskee ja kantaväestö muuttaa pois myös hyvin toimeentulevat maahanmuuttajat välttävät näitä alueita. Maahanmuuttajat on voitava sijoittaa ympäri maata, ongelmien kaasaantumisen ehkäisemiseksi ja kotouttamisen helpottamiseksi.

Miksi meillä ei ole rohkeutta sanoa näin: " Jos tulet maahamme, sinun on tehtävä työtä" http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/jos_tulet_maahamme_tehtava_tyota-30150 .  Ottakaamme oppia muista maista sekä hyvistä käytännöistä että ongelmista, joita löysä maahanmuuttopolitiikka on aiheuttanut ja luodaan Suomeen oma, suomalaisten omassa määräysvallassa oleva maahanmuuttopolitiikka. Suomella ei ole varaa nykyisenlaiseen elintasopakolaisten vyöryyn. Huoltosuhde on huolestuttava ja sitä ei paranna elättinä olevat ulkomaalaiset. Olen sitä mieltä, että pidetään ensisijaisesti huoli omistamme, nuorista, lapsista ja vanhuksista.  Meillä myös omia työttömiä, joten heitäkään ei tarvitse ulkomailta tuoda.

Suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan pitää saada muutos. Ja muutoksen aikaansaamiseksi faktat kustannuksista on tehtävä julkisiksi ja maahanmuutosta on voitava puhua. Nykyisenlainen salailu ja suosiminen ruokkii rasismia eli kaikkien etu olisi tosiasioiden julkituominen ja niistä keskustelu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maahanmuutto