Kuntavaalit 2021

Tiistai 25.5.2021 - Kirsi Mäkilaine


Elämme hieman erilaista aikaa kuin edellisissä kuntavaaleissa. Korona on jo toista vuotta vieraanamme. Maaliskuusta 2020 toukokuun alkuun 2021 olen tehnyt oman työni ohella ylityönä tartunnanjäljitystä Vantaan tartuntatautiyksikössä. Viikkoon mahtunut kuusi työpäivää ja ajoin jopa setsemän. Toukokuun 2021 alussa tartuntatilanne alkoi laantua ja ylityöt ovat ainakin toistaiseksi päättyneet. Nyt on aikaa päivittää asioita, jotka jääneet työnteon jalkoihin.

Aiempiin kaksiin kuntavaaleihin ja kaksiin eduskuntavaaleihin olen valmistautunut erilailla kuin nyt. Tuntuu, ettei aika ole riittänyt kaikkeen mihin olisi pitänyt. Aiemmissa vaaleissa ulkona kuntalaisten parissa on vietetty viikkoja ennen vaaleja, korona on nyt tähän vaikuttanut ja kontaktit jääneet todella vähäisiksi. Jotenkin tuntuu, että myös tämä vaalien siirto on vaikuttanut vaalityöhön yllättävän paljon. Se into, joka oli vielä huhtikuussa, on jäänyt johonkin matkalle. Osasyynsä lienee keväässä, ulkona riittää puuhaa ja töiden jälkeen pihalla tulee viihdyttyä iltamyöhään. 

Sitten viime vaalien on muutakin muuttunut elämässäni.  Pienen harkinnan jälkeen muutimme Vantaalta, Tikkurilasta Lopelle, Kormuun viime vuonna. Muuttaminen sinällään ei harkintaa vaatinut, mutta paikan jättäminen Vantaan valtuustossa ja kuntapolitiikassa oli suuri päätös. Vantaan Perussuomalaisista ja varsinkin valtuustoryhmästä lähtö oli asia, joka vaati pientä harkinta-aikaa ja keskustelua valtuustoryhmän puheenjohtajan kanssa. Jopa Vihreiden valtuutettu tuli pahoittelemaan lähtöäni valtuustosta :) .

Koti yli 100-vuotiaassa hirsitalossa, pienessä kyläyhteisössä Lopella houkutti kuitenkin enemmän kuin jääminen Vantaalle. Päivääkään en ole katunut. Täällä on tilaa ja maaseudun rauhaa. Aiemminkin olen asunut maalla, mm Askaisissa kera kolmen koiran, kahden lampaan ja yhden hevosen. Joten uusi asia muutto ei ollut, tosin koiria nyt vain kaksi eikä lampaita ja hevostakaan ole ilmaantunut. Kesäkanoja voisin kyllä ottaa.

Lopen Perussuomalaisissa tulin viime syksynä valituksi hallitukseen ja hallituksen sihteeriksi. Lisäksi minut nimettiin PS:n Hämeen Piirin hallitukseen varajäseneksi. Yhdistystoiminta siis jatkuu, tosin pienemmissä piireissä. Kuntavaaleihin lähdin ehdolle Lopella.  Valtuustotyö kun on ennalta tuttua, vaikkakin päätettävät asiat poikkeavat varmaan suuresti edellisestä valtuustotyöstä. Ainakaan ratikasta ei täällä tarvitse vääntää... 

Avainsanat: kuntavaalit


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini