Sekametelisoppaa Soten malliin

Sunnuntai 5.3.2017 - Kirsi Mäkilaine


Valtioneuvoston hiljattain julkaisema sote-kaavio on lievästi sanottuna vaikeaselkoinen: 

sote.jpg

Itse olen seurannut Soten muotoutumista kiinnostuneena. Edellinen Sote, joka kaatui loppumetreillä oli jotenkin selkeämpi. Huolestuttavana koen sen, että aikaa Soten alkuun ei ole kuin reilut puolitoista vuotta ja iso osa asioista on edelleen levällään. 

Valinnanvapaus on iso asia ja se joka vaikuttaa kuntalaisten palveluihin eniten. Olin syyskuussa 2016 Tukholmassa kuuntelemassa sosiaalineuvoksen  luennon Ruotsin valinnavapauden toteutumisesta ja siihen liittyvistä ongelmista. Huolestuttavimpia asioita olivat:

- Uudet terveyskeskukset perustettiin tiheästi asutuille ja sosio- ekonomisesti vahvoille alueille, joissa hoidon tarve on keskimäärin vähäinen.

- Uudet terveyskeskukset keskittyivät käyntien lisäämiseen, jolloin hoidon laatu/sisältö heikkenivät, mistä kärsivät hyvin sairaat potilaat.

- Hoidon jatkuvuus heikkeni: sosioekonomisesti heikoilla alueilla lääkäreiden vaihtuvuus on suurempi kuin vahvoilla alueilla. 

- Resurssien ohjaus kysynnän mukaan, ei terveydenhuollon priorisoinnin perusteella suosii suhteellisen terveitä potilaita.

- Kustannukset eivät laskeneet vaan nousivat.

Edellämainitus asiat kuulostavat juuri siltä, miten Sotessa ei saisi käydä. Yksityiset rakentavat uudet terveysasemat vauraille aluille, joissa ihmisillä on varaa ostaa myös itse lisäpalveluita ja joissa yleensäkin sairastavuus on pienempää. Yksityiset tavoittelevat voittoa, miten turvataan se, että laatu menee määrän edelle? Miten käy lähiterveysasemille? Miten käy niille, jotka eivät terveydellisestä syistä tai taloudellisesta syistä pääse matkustamaan sinne yksityiselle terveysasemalle, joka ei sijaitse enää ihan kotikulmilla? 

Kun terveysasemalla kuuntelee potilaita ja toreilla ihmisiä, monella on käsitys, että yksityiseltä voi Soten toteuduttua saada rajattomasti melkein mitä vain, samaan tapaan kuin nykyäänkin saa omalla rahalla. Totuus on kuitenkin se, että se rajataan, mitä palveluita yksityiseltä saa eli vain saman mitä saisi julkiselta perusterveydenhuollolta. 

No katsotaan ja toivotaan, että tässäkin otetaan ja on jo otettu oppia Ruotsin virheistä eikä toisteta niitä samoja. Itse menen 16. pvä kuulemaan Uudenmaan Sotesta, missä tällä hetkellä mennään.

Ja sanotaan mitä sanotaan, tulevat kuntavaalit ovat myös Sote-vaalit.

Avainsanat: sote


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini